torstai 22. elokuuta 2019

Jo yli 2000 vastaajaa liikkumiskyselyssä – vastaa 1.9. mennessä

Haagan linjastosuunnitelman liikkumiskysely on ollut auki nyt viikon ajan, ja kyselyyn on vastattu sinä aikana jo yli 2000 kertaa. Kiitos paljon kaikille jo tähän mennessä vastanneille! Jos et ole ehtinyt vastata, niin vielä ehdit, sillä vastausaikaa on 1.9. asti. Liikkumiskyselyyn pääset tästä.

Vilkaisimme eilen projektiryhmän kanssa tähän mennessä tulleita vastauksia läpi. Käymme vastausaineiston läpi kokonaisuudessaan sitten, kun kysely on sulkeutunut. Tässä muutama poiminta viikon aikana kertyneistä vastauksista:

Eniten vastauksia liikkumiskyselyyn on tullut Etelä- ja Pohjois-Haagan alueilta, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kuva koostuu siis vastaajien koti-merkinnöistä. Mitä punaisempi alue on, sitä enemmän kyseiseltä alueelta on vastattu.

Liikkumiskyselyn vastaajia eniten Etelä- ja Pohjois-Haagasta. Sitten Lassilasta, Kannelmäestä, Kuninkaantammesta ja Maununnevasta sekä Hakuninmaalta.
Liikkumiskyselyn vastaajien koti-merkinnät. Mitä punaisempi alue, sitä enemmän merkintöjä alueelta.
Tähän mennessä kysely näyttää tavoittaneen hyvin työssäkäyviä ja opiskelijoita. Toivomme, että saisimme vielä lisää vastauksia alle 18-vuotiailta ja yli 65-vuotiailta. Vinkkaapa liikkumiskyselystä tutullesi!

Eniten vastaajia ikäryhmässä 30-44 vuotta, sitten 45-64 vuotta ja 18-29 vuotta. Vähiten vastaajia alle 18-vuotiaissa.
Liikkumiskyselyn vastaajien ikäryhmä. Eniten vastaajia ikäryhmässä 30-44 vuotta.

Pysy ajan tasalla linjastosuunnitelman käänteistä


Tiesithän, että voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen uusista blogipostauksista? Ilmoitusten tilaaminen onnistuu blogin oikeassa reunassa olevasta kohdasta ”Tilaa blogin päivitykset sähköpostilla”. Sähköpostivahvistuksen jälkeen saat sähköpostiviestin vain silloin, jos blogissa on julkaistu uusi kirjoitus.

Jos haluat saada tietoa HSL:n ajankohtaisista aiheista (esimerkiksi linjastosuunnitelmista, uudistuksista, palveluista ja asiakaseduista), niin kannattaa liittyä HSL:n asiakaskirjeen tilaajaksi. Asiakaskirje tulee noin kerran kuussa sähköpostilla. Tilaa asiakaskirje tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.