Näytetään tekstit, joissa on tunniste palauteseinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palauteseinä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. lokakuuta 2019

Asukasiltaan osallistui lähes 200

Järjestimme viime viikon torstaina 24. lokakuuta asukastilaisuuden Pohjois-Haagassa. Valkean talon tilaisuuteen osallistui noin 190 henkilöä. Suuri kiitos paikalle tulleille!

Mies lavalla ja yleisöä auditorion katsomossa.
Haagan linjastosuunnitelman asukastilaisuus keräsi Valkean talon auditorion täyteen.
Esittelimme tilaisuudessa linjastoluonnosta ja kävimme läpi, miten suunnittelua on tehty ja millaista aineistoa hyödynnetty. Tämän jälkeen yleisö sai puheenvuoron: osa kertoi oman mielipiteensä Haagan linjastoluonnoksesta, osa esitti kysymyksen.

Asukastilaisuudessa puhuttivat pitkälti samat asiat kuin täällä bloginkin puolella. Eniten paikalla olleita kiinnostivat Lassilan yhteydet. Myös reitit Kannelmäessä, Kampin yhteys, Riistavuoren yhteydet sekä se, miten kaikki mahtuvat yhden runkolinjan kyytiin herättivät keskustelua. Palautetta saimme myös tiedotuksesta.

Muutamissa puheenvuoroissa sivuttiin huhtikuussa 2019 hyväksyttyä Helsingin poikittaislinjaston kehittämissuunnitelmaa, jonka osalta linjat 51, 52 ja 53 olivat keskustelussa mukana. Lisätietoa suunnitelmasta saat täältä.

Haluamme muistuttaa, että kaikkien kanavien kautta tulevat kommentit ovat yhtä arvokkaita! Jos et päässyt osallistumaan asukastilaisuuteen, voit tutustua esitykseen tästä.

Pöydällä esitteitä vyöhykkeistä, Helsingin linjakartta, kortinlukijaohje, lippujen hinnat, kyniä, heijastimia ja matkakorttikoteloita.
Asukastilaisuudessa jaettiin tietoa linjastoluonnoksesta sekä HSL:n palveluista. 

Uusi palauteseinä testissä


Testasimme asukastilaisuudessa ensimmäistä kertaa uutta palauteseinää, jonka kautta sai lähettää kysymyksiä ja kommentteja nimettömästi omalla puhelimellaan. Halusimme testata, saisimmeko palauteseinän kautta erilaista palautetta tai sopisiko nimetön kommentointi osalle tilaisuuteen osallistuvista paremmin.

Palauteseinän kautta saimme torstaina noin 40 viestiä. Joukossa oli sekä kysymyksiä että palautetta – myös positiivista palautetta.

Luonnos kommenteilla 3.11. asti


Haagan linjastoluonnoksesta keräämme palautetta siis sunnuntaihin 3. marraskuuta asti. Toivomme kommentit ensisijaisesti tänne blogiin. Vaihtoehtoisesti voit kertoa mielipiteesi joko lähettämällä palautetta, soittamalla HSL:n asiakaspalveluun tai käymällä HSL:n palvelupisteessä. Jos laitat viestisi palautejärjestelmän kautta, otsikoi se ”Haagan linjastosuunnitelma”.